Judokan henkilökuva - Jaakko Alli

23.10.2016


Jaakko Allin tämän vuoden kilpailukausi huipentuu Malagan European Cupiin 29.-30.10. Sarjassa -100 kg otteleva Alli odottaa kisasta paljon matseja ja hyvää sijoitusta. – Tavoitteenani on ollut päästä omassa ottelemisessa tasaisuuteen, ja niissä viimeisessä kuudessa European Cupissa joihin ole osallistunut sijoitukseni onkin ollut viiden parhaan joukossa.

Kisakautta seuraa peruskuntokausi. Alli jää leirille Malagaan, ja leirielämä jatkuu lähes saman tien Pariisin Judoinstituutissa, jonne kokoontuukin runsas joukko suomalaisia kilpajudokoita.

24-vuotias Jaakko Alli on kotoisin Helsingistä ja edustaa Tikkurilan Judoa, mutta on asunut ja harjoitellut Tampereella vuodesta 2011. Syynä muuttoon oli samankokoisten harjoituskavereiden puute. Alli opiskeli Mäkelänrinteen urheilulukiossa 2008 alkaen. – Edistyminen vaatii harjoittelua omankokoisten kavereiden kanssa, ja heitä ei yksinkertaisesti ollut. Olin tutustunut tamperelaisiin ja Tampereella treenaaviin kilpajudokoihin, etenkin Samuli Viitaseen, kisareissuilla. Niinpä muutin Tampereelle ja vaihdoin Sammon keskuslukioon urheilulinjalle.

Nykyisin maajoukkueeseen kuuluva Alli treenaa 9-10 kertaa viikossa. Peruskuntokaudella on  3-4 kertaa viikossa aamutreenit, sama määrä iltatreenejä ja lisäksi voimaharjoittelua. Kilpailuihin valmistavalla kaudella harjoitusten määrä vähenee mutta niiden tehoja nostetaan, ja ohjelmassa on esimerkiksi anaerobisia irtiottoharjoituksia. Kilpailukaudella kisojen välissä harjoitellaan pääasiassa nopeutta ja otetaisteluja sekä painoilla lyhyitä teräviä sarjoja.

Liikunnallisuus on hankittu ominaisuus

Jaakko Alli kertoo, että vanhemmat ohjasivat hänet kokeilemaan aikanaan monenlaisia harrastuksia partiosta lennokkien rakentamiseen.  Judoa aikanaan harrastanut eno suositteli kokeilemaan lajia.  – En ollut mitenkään erityisen liikunnallinen tai urheilullinen. Monta kertaa olin jo jättämässä judonkin.

Varsinainen innostuksen kipinä syttyi B-juniori-ikäisenä, kun kisoista alkoi tulla menestystä.  Alli voitti B-junioreiden Suomen mestaruuden 2008, ja se oli eräänlainen käännekohta. – Voi kai sanoa, että olen itse  tehnyt itsestäni liikunnallisen.

Judo on tuonut mukanaan muutakin kuin urheilun. Arki tosin pyörii treenien ympärillä, mutta sen ohella ystäväpiiri ja verkostot ovat syntyneet lajin piirissä. Jaakko Alli korostaa, että judoon olennaisesti kuuluvat arvot eli muiden kunnioitus ja oman tekemisen johdonmukaisuus ja kurinalaisuus ovat tärkeitä kaikessa kanssakäymisessä.

Judo joustaa ottelijan ominaisuuksien mukaan

Jaakko Allin mukaan judo on siitä mainio laji, että menestyminen ei edellytä tietyntyyppistä kroppaa tai kokoa. Kaikenkokoiset ja -luonteiset judokat voivat löytää omat vahvuutensa ja oman tapansa otella ja menestyä. Moni judonharrastaja ja kisoja seurannut on päässyt näkemään Jaakon ura-nagen, ja vastaheitot hän nimeääkin yhdeksi vahvuudekseen. –Minulla on hyvä tilannetaju  otteluissa.  Se yhdistettynä fyysisiin ominaisuuksiini tekee mahdolliseksi reagoimisen matseissa nopeasti vastaheitoilla.

Kehittymisen tarvetta Alli näkee kestävyysominaisuuksissa. – Olen sanonut näin jo useammassa haastattelussa, joten pitäisiköhän sen eteen tehdä vielä enemmän, hän naurahtaa.

Jaakko Alli kertoo ranskalaisen päävalmentaja Pascal Tayotin aikanaan ohjanneen hänen kehityksensä judossa uudelle uralle. – Sain häneltä taktista näkemystä ja mm. otetaistelun merkitys avautui.

Hankaluuksista motivaatiota

Loukkaantumisiltakaan Jaakko Alli  ei ole välttynyt.  Vakavin loukkaantuminen tapahtui 2012, kun  Allin olkapää meni sijoiltaan ja samassa rytäkässä katkesi hauislihas.  Leikkausta vaati myös 2014 katkennut sormen nivelside.  Allin mukaan vahingoissa on ollut mukana huonoa tuuria. –Toki on niinkin, että ottelutyylini on hyökkäävä ja siksi aika kuluttava, joten voi silläkin olla vaikutusta loukkaantumisiin.

Omaan piikkinsä Alli ottaa jokin aika sitten esiintyneet välilevyvaivat. –Kun siirryin -90 kg sarjasta painavampaan sarjaan voimaharjoittelukin muuttui. Olisi pitänyt paremmin huolehtia lihashuollosta ja liikkuvuudesta. Kun kiinnitin niihin enemmän huomiota selkäkin parani.

Loukkaantumiset ovat Allin mukaan henkisesti raskaampia kuin fyysisesti. – Loukkaantumiset eivät ole olleet akuutin tilanteen jälkeen kovin kivuliaita, mutta niistä yli pääseminen vaatii työtä henkisellä puolella. Lajiharjoitteluun voi tulla pitkäkin tauko. Itse sain urheilupsykologilta hyviä ohjeita.  Olen pystynyt jopa hakemaan lisää sisua loukkaantumisista. Vammoista toipuu kyllä enkä jää niitä murehtimaan.

Kilpailusuoritus kestää judossa muutaman minuutin, mutta kisaan valmistautuminen edellyttää urheilijalta vireen ylläpitämistä tuntikausia kisapaikalla. Jaakko Allin mukaan kisapäivät ovat aika kuluttavia, sillä valmistautuminen ja kilpailuun olennaisesti kuuluva jännitys pitävät sykkeen korkealla koko päivän.  Jokaisella on omat keinonsa purkaa liika jännitys. - Itselleni on tärkeää rentous, väkisin puristamalla ei synny otteluissa hyvää tulosta. Aamulla saatan kuunnella musiikkia, kisapaikalla juttelen valmistautumisen ja lämmittelyn aikana kisakavereiden kanssa. Sen jälkeen kun judogi on tarkastettu ja ottelu lähestyy, kilpailija onkin yleensä yksin omien ajatustensa ja tuntemustensa kanssa.

Jaakko Allin judouran päätavoite on Tokion olympialaiset. Vaikka karsinta alkaa vasta kahden vuoden kuluttua, on jo sitä ennen tehtävä paljon töitä. Allin tämänhetkinen sijoitus judon maailmarankinglistalla on 199.  – Haluan saada otteluihini varmuutta ja tasaisuutta ja nostaa sijoitustani rankingissa karsinnan alkuun mennessä .

Koulun penkille

Judouraansa Jaakko Alli ei ole suunnitellut olympiadia pidemmälle, muuta uraa kylläkin. –Haen luokanopettajan koulutukseen. Pääsin jo viime kerralla haussa pitkälle, ehkä ensi kerralla onnistaa.

Omaa kokemustaan judosta Alli mahdollisuuksien mukaan jakaa myös kotiseurassaan Tikkurilassa. Hän ohjaa muutaman kerran vuodessa viikonloppuleireillä, ja  ehtiessään käy myös tatamilla Tikkurilassa. - Tulen hyvin toimeen nuorten kanssa, ja judon ohjaaminen tuo itsellekin uudenlaisen näkemyksen lajiin.

 

Teksti Anna-Maria Maunu

Kuva Joel Hietanen