Aikuiset

Harjoitukset

 

 

Aikuisten peruskurssi on tarkoitettu 15 vuotta täyttäneille vasta-alkajille. Yläikärajaa ei ole. Uudet kurssit käynnistyvät aina elo-syyskuussa ja tammikuussa. Harjoitukset ovat tiistaisin ja torstaisin klo 18:30-20:00 Nääshallin budosali 4:ssä.

Aikuisten peruskurssilla opetellaan judon perustaitoja kuntojudon hengessä. Aikaisempaa lajikokemusta ei tarvita. Kurssilla harjoitellaan judotekniikoiden lisäksi myös yleistä ketteryyttä, koordinaatiota, tasapainoa, liikkuvuutta ja lihaskuntoa.

Kurssin aikana opetellaan heittoja ja hallintatekniikoita sekä tietysti ukemi, eli kaatuminen. Kurssin loppupuolella saatetaan vierailla jatkoryhmän harjoituksissa. Kurssin tavoitteena on päästä judossa sille tasolle, että lajin harrastamista voi jatkaa yleisissä harjoituksissa.

Jos olet harrastanut joskus aiemmin judoa mutta siinä on ollut pitkä tauko, niin matolle voi palata peruskurssin kautta. Jos vöitä on suoritettuna, niin jatkoryhmään voi vaihtaa heti kun siltä tuntuu.

 

Tyypillinen harjoitusten rakenne

 

- Aloitusriviin järjestäytyminen, keskittyminen (mokuso)

- Alkulämmittely (esim. pieni kuntopiiri)

- Ketteryysharjoitukset (kuperkeikkoja, kärrynpyöriä jne.)

- Ukemiharjoitukset

- Judon tekniikkaharjoittelu (myös kamppailuja)

- Loppujumppa (jäähdyttely, venyttely)

- Riviin järjestäytyminen, keskittyminen (mokuso)

 

Valmistautuminen harjoituksiin

Jotta harjoittelu olisi kaikille turvallista ja miellyttävää toivomme että seuraavia ohjeita noudatetaan:

- Puhdas judogi, naiset pitävät takin alla t-paitaa

- Pese jalat, käytä sandaaleja käytävillä liikkuessasi

- Lyhyet kynnet, ei koruja, sormuksia, kelloja

- Pitkät hiukset sidottuna pehmeällä hiuslenkillä

 

Siirtyminen ryhmästä eteenpäin

Peruskurssi kestää noin kolme ja puoli kuukautta ja päättyy vyökokeeseen. Peruskurssin jälkeen judoka voi siirtyä aikuisten jatkavaan ryhmään. Peruskurssin hintaan sisältyy seuran jäsenyys puoleksi vuodeksi.

 

Harjoitusohjelma

 

Aikuisten peruskurssi syksy 2019
 pvmkertaaihehuom
ti20.8.1 Peruskurssin rakenne, Dojo-käytös, Judon perusteet, Jumppa, Ukemi taakse, mattotilanteita, Kesa-gatame 
to22.8.2 Ukemi taakse, Ukemi sivuille, Kuzure-kesa-gatame, pystytekniikoiden kaltaisia liikkeitä matalista asennoista 
ti27.8.3 Ukemi eteen, Tai-sabaki, Asennot: Shizen-tai, Jigo-tai, Liikkuminen: Ayumi-ashi, Tsugi-ashi, Uki-goshi 
to29.8.4 Ukemit, Kumikata,  Uki-goshi kertausta, Matto:  "Sasae-tsurikomi-ashi" polviasennosta 
ti3.9.5 Tai-sabaki, Heiton vaiheet, Uchi-komi, O-soto-gari, Ippon-seoi-nage (ei heittoja, paitsi jos ukemi kunnossa) 
to5.9.6 Ne-waza perusteet, Maitta, Kata-gatame, mattokääntö 
ti10.9.7 Judon periaatteet, Ukemi eteen-ylös, Koshi-waza: Uki-goshi, O-goshi, uken rooli 
to12.9.8 Ashi-waza: O-soto-gari, Sasae-tsurikomi-ashi, (De-ashi-harai) 
ti17.9.9 Ne-waza: (Maitta-kertaus) Kuzure-kesa-gatame, myös Makura-versio, mattokääntöjä 
to19.9.10 Vyökoevaatimusten läpikäynti ylimalkaisesti, Te-waza: Ippon-seoi-nage, Seoi-nage (Morote- ja Eri-muodot) 
ti24.9.11 Judotekniikoiden luokittelu, Mae-ukemi, Tachi-waza liikkeestä 
to26.9.12 Ne-waza: kertausta, sidonnat, poistulot, käännöt, mattorandori 
ti1.10.13 Ashi-waza: De-ashi-harai, Sasae-tsurikomi-ashi, Hiza-guruma 
to3.10.14 Ne-waza: Poistulot sidonnoista, Ushiro-kesa-gatame, Ura-gatame, mattokääntöjä 
ti8.10.15 Te-waza: Tai-otoshi, Seoi-nage kaikkiin suuntiin liikkeeseen, yako-soku-keiko 
to10.10.16 Uchi-komi: Nopeuskestävyysharjoitus (esim. Ippon-seoi-nage, lukuisia toistoja kiihtyen, migi+hidari) 
ti15.10.17 Migi+hidari, Tachi-waza liikkeestäSyysloma
to17.10.18 Ne-waza: kertausta, sidonnat, poistulot, käännöt, hyökkäys, puolustus, mattorandoriSyysloma
ti22.10.19 Pystystä mattoon siirtyminen: O-soto-gari->Kesa-gatame, Uki-goshi->Kuzure-kesa-gatame 
to24.10.20 Tachi-waza: Otteet, Kuzushi, liikkuminen, Yako-soku-keiko, Kagari-keiko 
ti29.10.21 Mattopäivä: Kaikki sidonnat. Kansetsuwazan perusteet Ude-hishigi-juji-gatame. Tehtävärandorit matossa. 
to31.10.22 Pystypäivä: Koshi-guruma, vastaheitot 
ti5.11.23 Mattopäivä: Hyökkäys, puolustus, käännöt, sidonnat, shimewazan perusteet (Nami-juji-jime) 
to7.11.24Pystypäivä: Sutemiwasa (Tomoe-nage, Sumi-gaeshi) 
ti12.11.25 Pystypäivä: Ouchi-gari, Kouchi-gari, kombinaatiot, sute-keiko 
to14.11.26 Vyökoeharjoittelu: Sidonnat hyökkäys- ja puolustustilanteesta, heitot liikkeestä + tehtävärandorit 
ti19.11.27 Kertaus + vyökoeharjoittelu + keikot + randorit tai yhdessä jatkoryhmän kanssa 
to21.11.28 Kertaus + vyökoeharjoittelu + keikot + randorit tai yhdessä jatkoryhmän kanssa 
ti26.11.29 Kertaus + vyökoeharjoittelu + keikot + randorit tai yhdessä jatkoryhmän kanssa 
to28.11.30 Kertaus + vyökoeharjoittelu + keikot + randorit tai yhdessä jatkoryhmän kanssa 
ti3.12.31 Kertaus + vyökoeharjoittelu + keikot + randorit tai yhdessä jatkoryhmän kanssa 
to5.12.32 Kertaus + vyökoeharjoittelu + keikot + randorit tai yhdessä jatkoryhmän kanssa 
ti10.12.33  
     
     
   Keltaisen vyön tekniikkavaatimukset: 
   - Ukemit 
   - Kolme heittoa, yksi kustakin luokasta: Ashi-waza, Koshi-waza, Te-waza. Heitot esitetään liikkeestä. 
   - Kolme sidontaa Kesa-gatame-luokasta.*) Sidonnat esitetään hyökkäys- tai puolustustilanteesta. 
     
   *) Kesa-gatame-luokkaan lasketaan kuuluvaksi: Kesa-gatame, Kuzure-kesa-gatame, Ushiro-kesa-gatame, Ura-gatame ja Kata-gatame (sekä myös Makura-kesa-gatame, joka on tekniikkamielessä yksi kuzure-kesa-gatamen versio).  
     
   Peruskurssilla opeteltavia heittoja 
   - Ashi-waza: O-soto-gari, Sasae-tsurikomi-ashi, De-ashi-harai, O-uchi-gari, Ko-uchi-gari, (Hiza-guruma) 
   - Koshi-waza: Uki-goshi, O-goshi, Koshi-guruma, (Harai-goshi) 
   - Te-waza: Ippon-seoi-nage, Seoi-nage, Tai-otoshi 
     
   Vyökoevaatimukset ja judosanasto löytyvät Suomen Judoliiton sivuilta