On aika taas kysellä teiltä miten olemme mielestänne onnistuneet seuran toiminnassa ja mitä voisimme tehdä paremmin. Toivomme sinulta avointa asennetta vastauksissasi. Kysely toteutetaan yhteistyössä Suomen Olympiakomitean kanssa. Kyselyt ovat anonyymejä ja niistä saatuja vastauksia käytetään seuran toiminnan kehittämisessä. Muistakaa että kehitysehdotuksia voi aina lähettää muutenkin seuran hallitukselle ja paras tapa vaikuttaa on osallistumalla itse seuran toimintaan. Seura on aina sen näköinen kuin on sen aktiivijäsenet. Mitä enemmän aktiiveja on, niin sitä parempaa toimintaa pystymme järjestämään.
Tässä linkit palautekyselyihin. Vastaukset mielellään ennen 9.1.2022:
- Lapsille (alle 13v)
- Vanhemmille
- Nuorille (13v+)
- Aikuisille
- Seuratoimijoille
Tampereelle saisi erinomaisen veteraanien kisaporukan. Kotimaiset kisat eivät välttämättä motivoi vanhoja konkareita, varsinkin kun sarjat lähes aina yhdistetään jollain tavalla, mutta veteraanien arvokisat ovat jo todella upeita kisoja ja varsinkin Ranskasta löytyy todella isoja kisoja myös veteraaneille. Näistä löytyy kaikille oman ikäiset ja kokoiset sarjat sekä erinomaisia otteluita. Veteraanien kisat voisivat olla monelle jo ehtoopuolen ottelijalle hyvä porkkana aktivoitua taas judon suhteen. Ehdottaisin että Tampereella joku ottaisi veteraanivastaavan postin ja vähän koordinoisi sitä kisatouhua. Lisäksi viikonlopuna voisi järjestää säännölliset veteraanien randoritreenit, joissa harjoiteltaisiin vähän kisasääntöjä otettaisiin lyhyempiä randoreita. Viikot monella perheellisellä vähän hankalia. Pienentäisi kynnystä osallistua kisoihin.